Himoni irtaantua kaikesta roinasta ympärilläni tuntuu vain voimistuvan sitä mukaa, mitä enemmän sitä pakkaan kirpparille meneväksi.. Hetki sitten olohuoneessa käydessäni kiinnitin huomioni seinällä killuviin sisustuskirjaimiin. Kirjaimet muodostavat sanan "HOME". Siinä samassa aloin irroittaa noita kirjaimia seinältä tokaisten samalla miehelleni: "myydään nämäkin tästä". Tiedän, että nuo kirjaimet ovat hänelle yhdentekeviä, enkä edes odottanut hänen kommentoivan asiaa, eli tokaisu oli tarkoitettu enemmän itselleni, ikäänkuin sen myötä antaisin itselleni siunauksen myydä ne. Minulle nämä kirjaimet ovat edustaneet joskus jotakin. Siksi olen ne aikoinaan varmasti hankkinutkin. Nyt ne ovat palvelleet aikansa täällä, täyttäneet tehtävänsä. Niistä on jollekin muulle jatkossa ehkä paljonkin iloa, merkitystä. Jatkoin päättäväisesti lausettani: "Koti tämä on ilman kirjaimiakin!" Mieheni naurahti minulle: "Niin onkin!" :)
Istuin äsken lattialla puhdistelemassa E-kirjaimen takaosaa kaksipuolisen teipin rämmäleistä, kun yhtäkkiä mieleeni tipahti sana "PALAPELI" ja samantien minun oli heti tultava koneeni ääreen kirjoittamaan. Juuri tätä, juuri nyt! Ja miten yksi asia johtaa toiseen... Noiden sisustuskirjainten irroituksella olikin tärkeä rooli tämän päivän blogikirjoitukseni syntyyn!
Nukuin viime yönä hieman levottomasti. Näin kahta eri unta, joissa molemmissa olin jälleen kerran myöhässä jostakin. Tälläkertaa myöhästyin muotinäytöksestä, jonka lavalla minun oli määrä esitellä eräs sifonkinen kaunis paita, mutta en päässyt lavalle ilman kulkuläpyskää ja olin tietysti unohtanut sen pukuhuoneeseen. Olin tässä vaiheessa jo auttamattomasti myöhässä omasta vuorostani. Ajatukseni unessa ennen valvetietoisuuteen paluuta oli: "Ei minun tarvitse sinne lavalle mennä! Eikä juosta etsimään kulkuläpyskää!" Sitten heräsin.
Unet ovat minulle valvetietoisuuden selvittämistä, solmujen avaamista ja upeiden viestien vastaanottoväyliä. Olen monen monta kertaa nähnyt niin suurenmoiselta tuntuvaa unta, että aamulla kaikki on muuttunut: olen täynnä virtaa ja positiivista energiaa ja tahdonvoimaa. Säteilen. Monesti unet ovat selkeyttäneet ongelmiani ja ajatuksiani niin, että kun herään, tiedän täsmälleen mitä tehdä tai miten toimia. Kaikki on jotenkin hyvin selkeää. Kutsun näitä unia suuruniksi. Niitä tulee harvakseltaan, mutta ne ovat todentotta sitäkin suurempia. Olen huomioinut, että nämä myöhästymisunet ovat aina selkeästi yhteydessä siihen stressimörköön, jonka herättelen eloon aika ajoin kehittämällä mielessäni kaikenlaisia odotuksia itsestäni. Pääosin nämä liittyvät työjuttuihini, varsinkin nyt kun olen kääntänyt niiden osalta uuden sivun elämässäni.
Koko aamupäivän mietittyäni töihini liittyviä asioita ja järjestelyjä, tämä sisustuskirjaimesta palapeli-sanaan johtanut tapahtumaketju toi eteeni vastauksia yhtäkkiä aivan kristallinkirkkaana. Olkoon palapelissä sitten 100, 1000 tai 10000 palasta, yksikään niistä ei väkisin asetu paikoilleen, jos paikka on väärä. Oikea pala löytää paikkansa, vaivattomasti, puskematta. Näin minä koen elämäni ja tämän uuteen työkuviooni asettumisen. Nyt olen työjuttujeni kanssa siinä vaiheessa, että palaset ovat olemassa, jokunen reunapala jo sommiteltuna paikalleen muiden ollessa vielä lattialla hujan hajan. En myöskään tällähetkellä tiedä, minkälainen kuva palapeliin on muodostumassa.. Ehkäpä se selviää, mutta palanen kerrallaan. Niistä jokaisesta syntyy upea kokonaisuus, jolla on alati mahdollisuus muuttua. Jokaiselle palalle on oma paikkansa ja ne kaikki loksahtavat omalle paikalleen, juuri silloin kuin pitääkin.
Viime vuoden tammikuusta asti olen tuntenut valtavaa painetta muuttaa hyvin radikaalisti työkuvioitani, eikä mikään "perinteinen väylä" ei ole kohdallani enää toiminut. Tarvitsen niin valtavasti omaa tilaa toteuttaa itseäni, etten yksinkertaisesti oikein kykene toimimaan kenenkään käskystä, muiden ennalta suunnittelemin tavoin tai vailla mitään mahdollisuutta käyttää omaa luovuuttani ja päätösvaltaani, puhumattakaan siitä milloin teen ja mitä. Olen vuosien varrella oppinut luottamaan sisäiseen tietooni, "kellooni", intuitioon; universumin täydelliseen ajoitukseen, niin vahvasti (ja todella huomannut sen toimivan!), ettei paluuta perinteisiin toimintamalleihin enää ole. Enkä yritä enää väkisin niihin itseäni sovittaa. Siksi perustin toiminimen. Olen miettinyt liikeidean, tehnyt alustavan toimintasuunnitelman ja sille jonkinlaiset raamit vain todetakseni, että olen ehkä loputtomiinkin jatkuvassa muutospyörteessä ja etsimässä paikkaani, ettei minun tapauksessani mikään täydellisesti suunniteltu ja lukkoonlyöty juttu voi toimia, ei ainakaan kovin kauaa. On kyllä erittäin hyvä, että tällainen pohjasuunnitelma on valmiina, se on tuonut paljon selkeyttä asioihin ja siitä kaikki lähti liikkeelle, mutta tilaa liikkeelle ja muutokselle on oltava.
Tässä elämänvaiheessa minun on annettava itselleni rajattomat väylät toteuttaa itseäni, olla armollinen itselleni ja antaa aikaa ajatuksilleni, sillä paikoin tämä muutosmylläkkä meinaa ahdistaa minut suunniltani. Etsiessäni itseäni työelämässä, olen aiemmin tottunut, pyrkinyt ja pakottanut itseni tekemään ja suorittamaan jatkuvasti jotakin, ikäänkuin se olisi sitä aikaansaamista, tehokkuutta. Se tärkeä "punainen lanka" on ollut kadoksissa. Nyt kun olen sen löytänyt, on seuraavana vuorossa irtipäästö näistä vanhoista tottumuksista. Nyt koen löytäneeni sellaisen tavan työskennellä, joka todella ruokkii sieluani, jonka kautta tunnen tekeväni jotain merkityksellistä, jotain itseäni ja muita täydentävää, sellaista joka saa päivittäin sydämeni tuntemaan kuplivaa iloa! Kun muistelen aikaa taakse päin, en muista nähneeni itseäni koskaan työskentelemässä missään "perinteisessä työpaikassa". Ainoa paikka, jonka useimmin silloin mielikuvissani näin, oli lava, jossa lauloin.
Olen laulanut 3-vuotiaasta. Runoja ja päiväkirjaa aloin aktiivisesti kirjoittaa ollessani 13-vuotias. Leikin nukkekodeilla ja barbeilla ainakin 12-vuotiaaksi. Sen jälkeen tosin meni monta vuotta, ennen kuin siirryin jälleen takaisin nukketalojen pariin, ja tälläkertaa enemmänkin remontointi- ja sisustusmielessä ;) (Myös hevoset ovat olleet tärkeä osa matkaani jo yli 25 vuoden ajan. Sekin aihe saa oman lukunsa blogissani. Kirjoitin aiheen ylös muistilistaani.) Mutta sieltä, ainakin tämän elämän alusta asti, nuo edelleen rakkaimmat tekemiset ovat muotoutuneet ja ovat mukana. Jatkaen muotoutumistaan. Aina vain. Tuoden mukanaan aina uusia ideoita, uutta voimaa toteuttaa itseään.
Elämänmatkallani olenkin aikoinaan jättänyt kesken parikin eri koulua. Vasta oppisopimuskoulutuksella, käytännön tekemisen kautta, opiskelin myyjän ammatin. En koskaan ole halunnut myyjäksi. Mutta se tuntui ihan hyvältä, se oli ihan ok. Tein sen, jotta sain kerättyä rahaa ensimmäisen asuntoni ostoon. Tein sen, koska niin "kuului" tehdä, vaikka tiesin jo silloin, ettei se ole minun "se juttuni", vaikka luontevasti ja jollain tavalla elementissäni olen niissä hommissa ollutkin. Tein sen, koska en silloin ollut vielä tarpeeksi rohkea päättämään itse elämästäni. Tarvitsin vielä monen vuoden ajan erilaisia kokemuksia elämästä, tarvitsin monien henkisten kiputilojen läpikäymisen, jotta oppisin vapauttamaan itseni opituista kaavoista ja muiden odotuksista. Kaikki nämä kokemukset kasvattivat itseluottamustani, jolloin myös sisäinen voimani ja energiani kasvoi niin suureksi, ettei minulle lopulta jäänyt muita vaihtoehtoja kuin alkaa toteuttaa todellista itseäni kirjoittaen, laulaen, käsitöiden kautta, tehden sitä mitä rakastan. Olen äärettömän kiitollinen kaikesta kokemastani elämässäni. Kaikella todella on tarkoitus. Jokaikisellä ihmisellä, tapaamisella, tapahtumalla. Jokaikisellä.
Viime vuoden lopulla tajusin kysyä itseltäni, mitä tekisin, jos minulle annettaisiin kuukausi elinaikaa. Ensimmäisenä mieleeni tullut ajatus oli, että irtisanoisin itseni vakituisesta työstäni välittömästi ja alkaisin tehdä sitä mitä haluan, todenteolla. Se ajatus paljasti minut. Minkä takia minä jäisin odottelemaan tuota tuomiopäivää? Jotta vasta sitten voisin antaa itselleni luvan muuttaa radikaalistikin asioita elämässäni? Minä haluan nauttia jokaisesta päivästä! Alkaen hetkestä NYT. Ja kyllä, voin muuttaa elämäni aivan koska haluan. Minä päätin tehdä sen heti.
Eikä minun edes tarvinnut irtisanoa itseäni, vaikka olin siihen enemmän kuin valmis. Olen edelleen samassa vakituisessa työsuhteessa, mutta asiat ovat järjestyneet siten, että olen saanut vapauden tehdä siellä töitä lähinnä silloin kun se minulle sopii. Mitenkä sitten pärjään rahallisesti? Kirjoitin senkin jo muistilapulle ylös. Tuo aihe on myös niin mielenkiintoinen ja laaja, ja sillä on elämässäni aivan oma lukunsa, että kirjoitan siitä tänne erikseen oman juttunsa.
Kiitollinen sielu.
Ja se on aivan totta se. Tämä tavaran karsiminen asunnostamme on minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellinen juttu ja osa suurempaa kokonaisuutta, eräänlainen välttämätön ja tarpeellinen puhdistusprosessi elämässäni. Jonkinlainen uuden sivun kääntö. Teen tilaa jollekin.. En tiedä mille, enkä välitäkään tietää. Luotan elämään ja siihen, että se tuo juuri sen kaiken, jota tarvitsen milloin milläkin hetkellä. Minä hengitän ja olen, voin tehdä mitä ikinä haluan: elän siis yltäkylläisyydessä joka hetki.
Ahdistuksen tuntemukset ja vastoinkäymiset elämässäni ovat olleet juuri ne suurimmat opetuksen hetket, joiden myötä olen oppinut sen, mitä en halua tai miten en ole halukas toimimaan. Näiden oppien kautta tuli myös äärettömän tärkeän käännöksen aika: aloin keskittyä siihen, miten olen halukas toimimaan. Kun keskityin kasvattamaan tuota positiivista, eteenpäin puskevaa voimaani, olen vapauttanut itseni tekemään mitä ikinä haluan. Keskityn kasvattamaan sitä edelleen. Joka päivä. Enkä ole koskaan tuntenut oloani näin täyteläiseksi. <3
❤
Rakkaudella,
Riina
